Artikkeli on julkaistu Kuhmoisten Sanomissa 12.7.2023
Kesäisin Päijänteen aalloilla risteilee monenlaisia sisävesialuksia. Vanhimpia on uljas 100-vuotias entinen Joutsenon hinaaja M/s Pulp, jonka nykyinen omistaja Lauri Partanen on uudistanut lähes kokonaan.
M/s Pulp sai uuden elämän jyväskyläläisen Erkki Honkasen uudistaessa 19-metrisen aluksen nykyaikaiseksi asuntolaivaksi. Kuhmoslainen laivapuuseppä puolestaan toteutti siitä ammattitaidolla tyylikkään salonkilaivan jäljitelmän.
Alun perin Joutsenon Pulp veti tukkilauttoja ja toimi hinaajana vuosina 1920 – 68. Nyt se halkoo Päijännettä Lahdesta Heinolaan tai Jyväskylään ja vierailee kesäisin laivureiden regatoilla eri satamissa.
M/s Pulpin tukipaikka on kesäisin Haukkasalossa. Lauri ja Liisa Partanen hankkivat M/s Pulpin 2000-luvun alussa ja ensimmäistä risteilyä juhlittiin Liisa-rouvan syntymäpäivänä.
– Alkuvuosina lähdettiin vesille heti jäiden lähdettyä vapun aikaan, Partanen kertoo. Ajotunteja kertyy kesäisin yleensä 100-150 tuntiin lokakuun loppuun mennessä.
Alus on hyvin varusteltu ja sillä pystyy risteilemään vaikkapa viikon yhtäjaksoisesti.
– Kun aluksen ohjaamossa on autopilotti päällä, riittää tähystys, kertoo kapteeni. Kompassi pitää suunnan reitillä ja kaikuluotain ilmaisee syvyyden.
– Liisa-rouvakin pääsee välillä tähystämään, lupaa aluksen kapteeni.
Partaset viettävät mielellään kesäpäiviä M/s Pulpilla seilaten jylhissä Päijänteen maisemissa.
M/s Endlan muodonmuutos
Varhain keväällä jäiden lähdettyä Päijänteen Hulkkionlahdella lipuu harvinainen teräksinen 27-metrinen alus nimeltään M/s Endla, joka on valmistettu Venäjällä vuonna 1973. Se on toiminut alun perin tutkimusaluksena Itämerellä.
Endla on naisen nimi ja tarkoittaa keskieurooppalaisen perinteen mukaan jaloa. Virossa Endlaa käytetään monissa yhteyksissä kuten kirkkojen, teattereiden ja hotellien nimissä.
Hannu Valkonen hankki M/s Endlan 2000-luvun alussa.
– Toin sen Tallinnasta Suomeen. Alus oli ensin purettava osiin ja koottava uudelleen. Samassa yhteydessä se kunnostettiin ja kone vaihdettiin Scanian diesel-moottoriin.
Laivaa uudistettiin ja sisustettiin hyvällä maulla ympärivuotiseksi noin 100m2-kokoiseksi asunnoksi. Kapteenin kädentaidot näkyvät monessa kohdin, kuten itsekaiverretuissa aarrearkussa, peilikehyksessä ja kellotaulussa.
Aluksesta löytyy kaikki nykypäivän mukavuudet. Valkonen on rakentanut aluksesta merihenkisen kodin, josta löytyy keittiön lisäksi puulämmitteinen sauna, vuolukivitakka ja viihtyisä sisustus.
– Kyllä tällä kelpaa asustella läpi vuoden.
Kapteeni kertoo liikkuvansa aluksellaan Päijänteellä, Lahti – Jyväskylä välillä, varsinaisesti merille hän ei kaipaa. Lyhyetkin reissut vieraiden kanssa ovat mieluisia.
M/s Endlan voi nähdä lipuvan Päijänteen selkiä ja suvantoja. Talvikuukausina se odottelee jäiden lähtöä kotisatamassa Jämsässä.
Teksti ja kuvat Sirpa Kivilaakso