Lasten- ja nuortenkirjailija Anni Swanin (1875–1958) on suomenkielisen satukirjallisuuden merkittävä uranuurtaja ja kehittäjä, jonka tuotanto käsittää kolmisenkymmentä satukokoelmaa ja nuorisoromaania. Väitöskirjatyö on satukirjallisuuden poetiikkaa selvittävä ranskalaiseen feministiseen tutkimustraditioon liittyvä tutkimus, jossa tarkastellaan 1900-luvun alun taidesatua erityisenä naiskirjailijan lajina ja naisen ilmaisukeinona. Tutkimus avaa varhaista modernia naiseutta ja sille ominaista naisen ilmaisukielen erityisyyttä ja mykkää ei-kielellistä ilmaisua eli psyyken ja kielen toiseutta. Sadut kontekstualisoidaan Suomen taiteen kultakauteen, osaksi ilmestymisaikansa symbolismin taidevirtausta ja kirjallisia keskusteluja.
Swanin sadut paikantuvat luontoon, usein metsään tai veteen. Satumetsä on samanaikaisesti luonnonkauniin suomalaismetsän symbolinen mielenmaisema sekä sadun myyttis-symbolinen topos. Swan käsittelee luontosaduissaan ihmisen suhdetta luontoon, luonnonhaltijoihin ja eläimiin. Veli ja sisar -satu pohjautuu luonnon ja kulttuurin vuorovaikutussuhteeseen ja sen uudelleen arviointiin. Swanilaisen luontonäkemyksen mukaan ihmisen tulee hoitaa luontoa ja eläimiä, olla tarvittaessa niiden apuna, kuten Marjaanan helmikruunussa. Swanin luontokäsitys rakentuu metsien suojelulle ja eläinten tasavertaiselle kohtelulle ja sisältää varhaisen ekokriittisen näkökulman. Kirjailija siirtää ajankohdan luonnonsuojelun pyrkimykset sadun maailmaan ja vahvistaa uudenlaisia luontoa suojelevia arvoja.
Swanin runollisen aistimusvoimaisessa kerronnassa kertautuvat luontokuvauksen moniulotteisuus ja visuaalisuus symbolismin aistianalogioin ja metaforin. Naiskirjailija kehittää omalakisen symbolistisen kerronnan tyylin, jonka erityispiirre on symbolein kuvattu suomalainen metsämaisena ja metamorfinen kukka. Swanilainen luontomaisema kerrotaan aistimusten, tunteiden ja mielikuvien vastineena, kukkaiskielellä, monimuotoisena kukkaornamenttina, joka antropomorfistuu. Se sisältää jugendtyylin kukkametaforiikkaa, synesteettisiä mielikuvia ja symbolismin kuvakieltä.
Swanille tunnusomainen ilmaisutyyli esiintyy Ihmekukassa äitiyden, Lumolinnassa kukkaislinnan ja Aaltojen salaisuudessa naiseuden ja kukkaissaaren metonymioina ja saa niissä keskeisen merkityksen kertomuksen motiivina. Kukkaissaari on kätketty arvoitus, ja siinä henkistyy symbolismin salaisuus, kaukainen, mystinen haavekuva luovuuden lähteestä, johon sulautuu hengen ja aistien välinen systematiikka. Sadussa tuoksuvat värikkäät kukkaset muuntuvat tanssiviksi perhosiksi ja korostavat aistimusten ja naiseuden metamorfoosia sekä toisaalta kuvakielen synteesiä. Swanin symbolismin rikastamassa kerronnassa yhdistyvät subjektiivinen luontoelämys ja kielen visuaaliset ainekset, joihin sisältyy luonnon tuoksuja sekä ääniä ja säveliä. Toistuessaan ne rakentavat satujen välille synesteettisia mielikuvia ja metonymisia kukkaketjustoja, jotka muodostavat swanilaisen retorisen troopin.
Tutkimus rakentuu naistaiteilijan kehityskaareksi. Sen teemana on näkemys modernin naissubjektin identiteetin kehityksestä. Feministinen luentani on ollut historiaan tehty matka vuosisadanvaihteen saduissa ilmenevään emansipatoriseen tyttöyteen ja naiseuteen. Swan rakentaa Marjaanan helmikruunussa eroa edeltävään sukupuolidikotomiseen kansansadustoon ja topeliaaniseen satuperintöön. Marjaana ei alistu passiiviseen, prinssiään odottavaan naisrooliin vaan toiminnallaan kertoo aktiivisesta ja itsenäisestä naisluonteesta. Hän on rohkea ja päättäväinen ja lähtee itse etsimään prinssiään. Marjaanassa yhdistyvät menneen aikakauden ja uuden ajan naiseus. Tyttö on itsenäinen, mutta samanaikaisesti perinteeseen sidottu ambivalentti subjekti. Swan tulkitsee Marjaanassa uudenlaista naiseuden kokemista ja halujen ambivalenssia: samanaikaisesti omaehtoisen ja vapaan elämän sekä perinteisen romanttisen rakkauden kaipuun ristiriitaa. Satu heijastaa aikakauden naisen sosiaalisen aseman murrosta.
Swan haastaa kansansatujen konventionaaliset kerronnalliset ratkaisut. Ihmekukassa kirjailija kääntää perinteiset roolikonventiot ja toiminnan mallit ylösalaisin. Tytöstä kehittyy sankari rohkean toiminnan kautta. Hän vaeltaa vertavuotavana metsässä ja pelastaa leppäpölkyksi loihditun pojan. Tytön toiminnallisuus ja toisaalta pojan hiljaisuus ja poissaolo kertovat modernin subjektin problematiikasta ja modernin murroksesta, johon liittyy sukupuoliroolien ambivalenttius. Swan kääntää sukupuolidikotomiat myös Jääkukassa, jossa jääneidon liian aktiivinen toiminta ja merimiehen passiivisuus heijastelevat modernin aikakauden uudenlaista subjektiutta ja suhteessa oloa.
Swanin satuhenkilöiden muodonmuutokset, ero ja eriytyminen Ihmekukassa sekä toisiaan seuraavat metamorfoosit vedenneidosta kukkaiskeijuksi ja edelleen joutseneksi Aaltojen salaisuudessa, ovat subjektin jatkuvaa liikkeelläoloa ja kasvua. Vuosisadanvaihteen uuden subjektin tunnuskuva, joutsen, kurkottaa Swanilla kohti aistimusten, unelmien ja tunteiden uudenlaista ilmaisun voimaa ja henkeä. Vedenneitojen moninkertaisten metamorfoosien kautta Swan tulkitsee modernia, uusiutuvaa naiseutta Aaltojen salaisuudessa ja Jääkukassa. Nämä subjektin olomuodonmuutokset ovat varhaisimpia nonsense-tradition merkkejä suomalaisessa satukirjallisuudessa ja edustavat osaltaan modernin subjektin etsintää.
Symbolistiseen kalevalaromantiikkaan kytkeytyvässä Tyttö ja kuolema -sadussa tarkastellaan kahden sukupolven, tyttären ja äidin välistä sidosta ja tunnesuhdetta. Nuoren tytön itsenäistyminen ja ero äidistä kuvastaa subjektin kasvua ja kehitystä. Swan kääntää jälleen konventiot, kun tyttö pelastaa äitinsä kuolemalta. Satu kertoo perheen sisäisistä jännitteistä, vallankäytön ja alistamisen muodoista, mykkyydestä ja syyllistämisestä, joiden kautta Swan kirjoittaa kuoleman, masennuksen ja naisen melankolian metaforista kieltä. Samanaikaisesti Swan kyseenalaistaa topeliaanisen äitiyden idealisaation ja porvarillisen äitimyytin, joka murtuu lopulta Merenkuningatar ja hänen poikansa -sadussa. Siinä nousee esiin äidin valta ja oikeus lastensa avioliittoa koskevaan päätöksentekoon. Perinteiset perhemallit eivät ole enää toimivia vaan murtuvat ja muuntuvat uuden aikakauden haasteisiin. Moderni aika tuottaa paljon ristiriitaisuuksia, jotka heijastuvat myös satuihin. Swan haastaa sadullaan edeltävän aikakauden yhtenäiskulttuurin perhekäsityksen ja valottaa modernin murroskauden ristiriitoja.
Naissubjektin kasvu naistaiteilijuuteen kuvallistuu Lumolinnassa. Lumometsän sylissä kehittyvät sadut ja salaiset unelmat, joita pystyy lukemaan vain satusilmien avulla. Kehittyäkseen taiteilijana Mariaanan on käytävä läpi useita metamorfooseja viulun hahmossa, jota täydellinen taiteelle antautuminen vaatii. Symbolinen naisilmaisu soi aistikkaan viulumusiikin metaforin. Satu heijastaa kirjailijan omakohtaista luontokokemusta, kasvua taiteilijaksi ja sadunkertojaksi. Tarinassa Kultasirkasta Swan kertoo rakkauden kaipuusta ja kuvaa luontometaforin rakastamisen vaikeutta naisen kokemuksen kautta. Swanin kerronnasta avautuvat modernin naisen problematiikka sekä naisen tukahdutettu ääni ja ei-kielellisen ilmaisun mahdollisuudet. Kultasirkka empii rakkauden ja kieltäymyksen, perheen ja uran välillä ja valitsee omaehtoisen naisen elämän. Omassa elämässään Swan valitsi aikanaan modernin vaihtoehtojen yhdistelmän: perheen ja kirjailijauran.
Anni Swanin satusymbolismi on luonnon kauneuden synesteettista ja aistimusvoimaista kerrontaa, jolle on luonteenomaista aistiestetiikka, metaforisuus, metonymisyys ja metamorfoosit. Swan vahvistaa osaltaan naisen sankaruutta, omaa ilmaisukieltä ja ääntä. Satuperinteeseen verrattuna paljastuu uudenlaisia tyttöyden, äitiyden, naistaiteilijuuden ja perheen malleja sekä niiden representaatioita. Satumallit osoittautuvat aikanaan moderneiksi, osin ambivalenteiksi uudenlaista subjektiutta ja suhteessa oloa heijastaviksi ja ovat siten varhaisia feministisen sadun tunnusmerkkejä. Swan on suomenkielisen symbolistisen taidesadun kehittäjä ja feministisen sadun aloittaja.
